CMX

Tynkäpäivä osoittautuu tehokkaaksi. Eilistä tuottajan pitämää jöö-puhetta muistellen musisoin tänään Rasion kanssa kitarat yhteen tärkeimmistä kappaleista. Vaarana se, että laulun runko kuulostaa hieman liian yksinkertaiselta, mikä meidän orkassa yleensä johtaa sen ennenaikaiseen kuolemaan. Tunnelmoin ensin modatulla SG:lläni särö täysillä, volume lähes nollassa murtuvan melodiariffin, jonka jälkeen tie akustisen kitaran raiskaukseen on auki.

Välillä Gabi tuo Auringon ja Rautakanteleen vinyylien koelevyt! Ne pitää pian kuunnella ja päättää, osaavatko itävaltalaiset kaivertaa.

Kaksitoistakielinen akustinen on hieno vehe. Ja sitä on hyvä hakata. Sähkökitara on vaan akustisen pösilö serkku. Joka ei toimi ilman sähkömiesnörttiä.

Päivän päätteeksi kuuntelemme kuluneen kuukauden ääniä. Tehdään listaa seuraavan työrupeaman tekemisistä. Asiat alkavat saada muotoa, kullasta tulee lyijyä, hengestä lihaa.

Palaamme studioon viikon päästä tiistaina. Ehkä silloin ois maassa hanki. Ja silmä sammunut auringon.

Käymme aamusta “König”-työnimeä kantavan hirviönraadon kimppuun. Sovitus on simppeli, mutta asianmukaisen kitara-äänenvärin löytäminen vie maun ja ammattitaidon äärirajoille. Etenkin kun Dogma on ilmestynyt kappalelistan vierelle tarkkaamon seinälle. Ohessa on muovitasku, jossa on muutoksenhakukaavakkeita.

Montako fuzz-pedaalia pitää laittaa peräkkäin, että instrumentti alkaa kuulostaa norsun raivolta?

Kuolleen luontokappaleen riekaleita sisältäneen lounaan jälkeen on Rasion vuoro vähän hivellä kielisoitinta. Soundieksperttinä käyn säätämässä Marshallin asianmukaiseen kuntoon äänitystilassa. Viittä minuuttia myöhemmin koko kämppä haisee palaneelta juotosmetallilta. Tästä suivaantuneena teemme kolmososan nettivideoon. Technicolour-oksennusta.

Huomenna lyödään korttia ja puhutaan naisista, helevetti!

Jos olet katsonut Tarkovskin Stalkerin, niin muistele sen päähenkilön viimeistä repliikkiä, tiedät miltä meidän kanssa tuntuu tehdä hommia.

Toyotassa kukaan ei kuule huutoasi. Eikä äänenavausharjoituksia.

Oli mitä oli, seinällä on nyt taulukko, jonka mukaan 42,8% kitaroista on soitettu.

Parasta tänään oli spitfirehyökkäys kaksikaulaisella kitaralla stereona kahden vahvistimen läpi suoraan biisin keskiöön. Eikä sekään hullumpaa ollut, että mielestäni potentiaalisesti paras laulu meinasi kuolla leikkauspöydälle.

“Miksei aina voi olla studiossa”, kuten Halmkrona asian tiivisti aamupäivällä. Muutoin tehdään kuin Coco Chanel eikä oikeastaan kerrota mitään, eikä näyttäydytä ensinkään. Päivän löytö on Voxin neljän watin putkinuppi. Neljän watin, kansalaiset. Ikinä meillä ei ole ollut näin monipuolista välinepalettia äänityssessiossa. Tämä on kuin kitaristin karkkikauppa. Jopa niin, että eräs pitkätukka etsi tänään puoli tuntia kymmenettä kitaraansa ja luuli jo hetken unohtaneensa sen Kaapelin käytävään kuukausi sitten. Löytyi kuitenkin. Sitten haettiin alueita, joissa voima piilee. Ehkä löydettiinkin. Iltapäivälllä Rasio oli tunnin verran nero. Enempää ei kukaan varmaan kestäisikään.

Pitää tuoda lisää okkulttisia kirjoja äänittämöön. Tiesittekö, että Sasquatch osaa ajaa lentävää lautasta? Tai että ihmisenkokoinen päätön, valkea lintu saattaa olla häiritsevää iltapäiväteeseuraa. Tai että Baphomet dekoodautuu Heprean kautta Sofiaksi!

Kitarat raikaa. Tosin alkukankeutta on havaittavissa. Ei oikein tiedä mistä päin lähestyisi noita ovelia metsäneläimiä, lauluja. Sen lisäksi Rasion Hiwatt alkaa polttaa sulakkeita. Ilmassa on siis liikaa sähköä. Ja jos jotain on liikaa, sitä tarvitaan lisää!

Työnimi Johtaja Mikaelin kaupungissa saa ylleen ties minkälaista kitaramaustetta näppäilystä ujellukseen. Mihin tässä vielä mahtuu laulumelodia?

Tänään kun en itse soita vaan vain kuuntelen ja osallistun soundien ja sovitusten rakentamiseen on oudon raskasta keskittyä. Iltapäivällä huomaan torkahtelevani tarkkaamon epämukavalla tuolilla. Jatkuva intensiivinen läsnäolo yhdistyneenä fyysiseen passiivisuuteen on kuin ojankaivuuta. Pää säveltää, sovittaa, sanoittaa. Koko musiikillinen muisti ja mielikuvitus on liikkeellä, ja sitten nukahtaa. Jep.

Osa kaksi psykedeliaa menee nettiin nähtäville. Rake ja kitaristit jäävät säätämään vielä huomisen vahvistinsetuppia kun lähden viideltä. Jos vaikka lepäisi vähän. Tekstien muokkauksen parissa.

Neljän kappaleen teksti on kesken ja kolmesta puuttuu laulumelodia. Akustinen käteen ja hommiin.

Ensimmäinen kitarakitarapäivä. Kitarapäivät on yleensä parasta koko tässä hommassa. Laulut liittyvät rokin suureen jatkumoon sähkökitaran voimalla. Edes Ylexin kuvausryhmä ei kykene hidastamaan Halmkronaa, joka vetäisee ensimmäisen kitararaidan telellä, Voxilla ja parin purkin läpi suoraan eka otolla sooloineen raiturin uumeniin. Tästä on hyvä lähteä.

Sitten tehdään vähän haastatteluhommia samaisen kuvausryhmän kanssa. Kamera on hyvä hyytelöimisväline.

Ja sitten Janne ja Rake keksivät alkaa kokeilla siihen samaan jo soitettuun raitaan eri kitara- ja vahvistinvaihtoehtoja. Kolme tuntia myöhemmin palataan takaisin suht ensimmäiseen versioon. Ei mitään siihen verrattuna, että David Gilmour etsi loistonsa päivinä kolme viikkoa soolosoundia. Mutta hieromista silti. Helevetti, että kuulostaa hyvältä dogmin mukaan tehty homma jo tässä vaiheessa. Tai kuten Gabi tokaisee käydessään tarkkaamossa (hän on tuottanut viisi levyämme), että kuulostaa paremmalta kuin vuosiin. Ei voi tietää. Mutta hirvee meteli on. Eikä mitään tuplata. Sitten jatketaan. Jatketaan. Kahvitauolla Rake ja Janne tekevät ohimennen jonkun tanssiartistin hittibiisin läppärillä puolivalmiiksi. Minä luen kirjaa taudista, jossa ihminen sokeutuu, mutta alkaa nähdä pimeyden sijaan näkyjä enkeleistä, kääpiöistä ja hattupäisistä miehistä. Se ei ole romaani, vaan tiedettä.

Sitten tulee jano.

Ensimmäinen video nettiin. Se näyttää rehellisesti ja mitään kaunistelematta, mitä täällä tapahtuu.

Muutoin Rake re-amppaa bassoja. Etuasteen läpi äänitetyt raidat johdetaan uudelleen vahvistimen kautta kaiutinkaappiin ja äänitetään. Jokaisen kappaleeseen haetaan siihen sopiva soundi kokeilemalla ja muutamaan äänitetään useampikin bassoraita eri efekteillä ja ekvalisoinneilla. Nyt kappaleet alkavat kuulostaa jo omilta luurangoiltaan.

Illalla katsoin Rasion tuoman Who-dokkarin. Alan vasta nyt tajuta, että huolimatta siitä miltä he kuulostavat, on kyseessä silti yksi maailman möykimpiä orkestereita. Ei olis Hendrixiä tai Stoogesia ilman Whota. Siten ei siis myöskään nykymuotoista punkkia eikä heviä.

Dogmasta tuli sitten palautetta laidasta laitaan. Muistakaa, ettei kannata uskoa ihan kaikkea mitä sanomme. Ai ei ollut uutinen tuokaan. Mutta älkää nyt sentään pyytäkö meitä soittamaan jotain tavan d-viritysheviä.

Käykää mulkaseen se video. Ja hyräilkää kertosäettä mukana.

Studiossa oleminen on muuttunut mielentilaksi. Oleminen on tekemistä, tekeminen olemista, siis. On lähes sama mitä teemme, se kaikki on tätä levyä. Nyt Rasio soittaa kahteen lauluun bassoa. Ja soittaa muuten hyvin. Mutta ei yhtään ääntä pohjasävelestä, joten ainakin demolaulujen tekeminen ilman kitaroita tulee olemaan noissa mielenkiintoista. Puolenpäivän aikaan Jute (Koodien kitaristi) tuo Jannelle upou-den-uu-denden Voxin kermanvärisen AC:n. Helevetti että voi vahvistin kuulostaa hyvältä ihan noin vaan. Tosta vaan. Telen kanssa. Ja muutenkin. Tilaan omani myös oitis. Tosin mustan. Kerma on kakkuihin.

Iltapäivästä demolaulusessio kymmeneen biisiin. Voiko olla parempaa kuin värkätä laulujen kanssa, kun ne ovat vielä ihan kesken, vielä minun, vielä utupilviä ja yskänkohtauksia. Huomenna ei ole vielä. Ei koskaan. Kuvaamme tubeen pienen psykedeelisen studionäytteen, joka uploudataan kun se löytyy koneelta.

Rake oli meilitse ilmoittanut miksaavansa maanantain aikana erään ulkomailla julkaistavan kotimaisen popsinglen ja että meidän ei tarvi tulla mestoille. Siellä sitten oltiin vittuillessaankin kymmeneltä tikkana. Rake jousti vaihteeksi taas ja saattoi yllättävänkin aikaavievät rumpueditit loppuun, ja minä soitin vielä kolme bassoraitaa. Perkele että on hyvä soundi Rickenbackerissa! Vielä kun sais levyltä kuulumaan.

Tähän saatiin kulumaan koko työpäivä. Saa se basistikin ottaa aikansa ja tehdä kaikenlaista pikku herkkua ja jäynää raidoilleen. Se tarkoittaa, että meillä on nyt viisitoista valmista rumpuraitaa, kaksitoita bassoraitaa ja demokitaratkin on kaikissa lauluissa. Rasio soittaa kahdet bassot Presarilla. Kostoksi aion soittaa vähän akustista. Ja tilata Voxin AC30:sen. Huomenna demolaulut kaikkiin kappaleisiin joissa on teksti tai luonnos ja torstaina kitarasovitusten kimppuun. Se on vaihe, jossa tämän albumin karaktääri alkaa lopullisesti hahmottua. Tällaista on studion käyttäminen sävellysvälineenä. Kaikki laulut ovat muutoksen tilassa, virtaavat. Joskus joku biisi on parhaimmillaan keskeneräisenä. Kun sitä ei ole vielä naulattu alas, hakattu kiveen, suudeltu puhki. Yäk.

Sen kunniaksi pistetään nyt DOGMA 2010 esille:

CMX:n kolmastoista albumi -

Ei heviä

Ei progea

Ei kompressointia

Ei kitaratuplauksia samalle stemmalle

Ei sämplejä eikä syntetisoijia ilman kirjallista hakemusta dogmaneuvostoon

Ei rääkymislaulua, paitsi yhteen kappaleeseen

Ei yli kolmea sointukuviota per kappale ilman kirjallista hakemusta dogmaneuvostoon

Ei kosketinsoittimia ennen kitaravaihtoehtojen perinpohjaista kokeilua ilman kirjallista hakemusta dogmaneuvostoon

Kaikki instrumentit soitetaan vanhan putkiesiasteen läpi ja kierrätetään puolen tuuman nauhan kautta

Kaikkia studion muinaisesineitä pyritään käyttämään

Pidättely on seksikästä

Duuri on mahdollisuuksien rajoissa

Jammailu ja jumitus on sallittua ilman kirjallista hakemusta

Soitetaan luonnonvalossa

Katsaus Rukalla eli Lapin hintapolitiikka.

Lapin soivin kunta, josta tolkuton muisto. Ensin älytön kahlaaminen, tunturissa hurmaavat kimalaiset ja sen juurella kamalin sotku. Mökit ovat kauheita: Hatutta tulee vilu, sängyllä panttilainaamon historia, nurkassa petattu sohva ja seinällä inkkarin ruho – pimunkuva hyllyssä, reppana kuvassa. Ruumassa kitisee kireä ukkeli. Ei ole meikäläisen alaa. Pakko lähteä Rusaselle tankkaamaan. Se on hintava baari, mutta suora ja huoleton, ja turvalliset kyypparit. Portsari vilkaisee punakkaa takkia. ”Punssi Akille”, pirautan kassalla ja hipin lantillakin kossu tuhoaa. Kohta on henkkarit rullalla. Naiset toivat perin aniksen makuista heraa kupissa. Olut johti kadotukseen.

Pihalla Kawasakin rengastus (kumissa on kitka) ja muita hillittyjä hanttihommia meneillään. Tankkausta Rukan edessä. Kunnansomistaja Arno Pokka, tuo härski kapu huutelee pyöränsä päältä. Arvo Penttilä kuiskii mälli suupielessä ja herjaa pappia, että ”tunnilla käytät tossuja ja hikoilet sentin vuoksi.” Kohta tumpataan kossuun ja nuorten pissiessä saapuu villinpuoleisia tuttuja: Kuriton partisaani Lumperin Santtu ja kuleksiva malli Saila Ruutana. Pian kunnan lakittamia kuristetaan pillistä. Rovaniemen rekkakuskit kutkuttaa lasta ja samoilija Hokkanen heittää keppiä kohti turvattomia karkulaisia. Hilma Juntti kunnan soppajonosta runoilee vinkkareille: Gourmet on kallis! Sitten kalpakikkailija Jussi Viitalainen, heimon rabbi, hommaa sumopainijat, Hirvaskankaan kynäilijät Timo Houkan ja Arska Tervon tuskaiseen paariin. ”Hengetön karja ei herjaa pappia!” Kohta hovisumoilija paukuttelee kiskalla ja rynkky rutisee -ruususjenkkaa.

On Rukan penkkari-ilta: tuttuja virtanaan, humpan pimputusta, tuomareita ja juristeja. Tuija ja Tessu, Vallu ja Regina kypsyttää hirvasta kinkkuruukussa ja uneksii paistellessaan herkkuja kupissa. Poppiheikki Veli Pirinen, bacardikolli, tunkee kassulle vaistovaraista pakinaa Karjalaisen arvoituksesta. Simo Hovari, äly Camparissa, pupuhäkki turkkina massun ympärillä, tankkaa ruhollaan ja tuplaa kossua – sen runopaletti pelottaa unista.

Paatoksen siivin (suorastaan pirullisesti) kuiva ja naseva kossu vie tuumaan: kännin näännyttämänä mamoilen horkasta. Senkin muistin unissain, vannon Reginan nimeen.

Koska AW näyttää flippaavan ja tuossa oikealla lukee että yhtyeen jäsenet kirjoittavat täältä studiosta niin pakko kai se on.

Puhutaan sitten vaikka laitteista. Jottette te luule että me kitaristit jättäytyisimme pelkästään Bossin ja Voxin multiefektilootien digitaalisoundien varaan niin tehdäänpä selvää soittohuoneen lattialla lojuvista laitteista:

• Electro Harmonix English Muff’n
• Electro Harmonix Big Muff
• MXR Phaser 90
• T-Rex Viper
• Seymor Duncan Pickup Booster
• DOD FX55B Supra Distortion
• Death By Audio Robot
• Morley Power Wah
• modattu Ibanez TS9 Tube Screamer
• Ibanez BC9 Bi-Mode Chorus
• Fulltone Ultimate Octave
• Voodoo Labs Superfuzz
• Voodoo Labs Micro Vibe
• Pigtronix Envelope Phaser
• Zvex Fuzz Factory
• Ibanez SM9 Super Metal
• Boss Super Chorus
• Boss Digital Delay DD-7
• Boss DS-1 Distortion

Ja ne vahvistimet:

• Marshall JCM 900
• Hiwatt Custom 100 DR-103 White
• Vox AC30 vm. 1964
• Vox AC30HP Vintage Cream
• Mesa Boogie Dual Rectifier
• Ampeg SVT Classic
• Ampeg kitarakombo

Rake voi sitten vaikka kirjoittaa Laitelutkien keskustelupalstalle mitä plugareita sen helvetinkoneen lelulaatikossa on.

Kaikki saatanan kiertue- ja keikkapäiväkirjat on kyllä vittu semmosta paskaa, että tää on kyllä niin viittä vaille förbi tää homma. Timo vittu virittää ja Tuomas on paskalla ja pierupetterihomoloo! Flow my ass. Soittamassahan täällä helevetin studiolla ollaan eikä tekemässä päivän tehokkuusvitturaporttia lautakunnalle. Kitara tänne, ukot koppiin ja melua!  Soromnoo.

Bassopäivä aloitetaan katsomalla netistä rakeisia mustavalkofilmejä, joissa kuusikymmenluvun nuoret avantgardetaiteiljat syövät kilpaa paskaa, painivat veressä ja käyttävät täytettyjä eläimiä dildoina. Sitten ne hävyttömät vielä leikkivät ruoalla ja pitävät toisiaan kädestä vierekkäisillä pytyillä istuen. Ja tupakoivat alasti, ruojat. Kyllä kuusikymmenluvulla oli kivaa! Nyt kelpaa soitella bassoraitoja vääräsäärisiin kappaleenalkuihin.

Sitten harjoitellaan, sovitetaan ja soitetaan bassot neljään kappaleeseen. Osa Moduluksella, osa Rickenbackerilla, jossa on niin kovaääninen passiivielektroniikka, että mikit pitää laskea aivan alas jottei signaali mene pöydässä ruvelle. Nyt soitetaan suoraan Neven putkietuasteen läpi raidoille, jotka re-ampataan sitten ennen miksausvaihetta.  Sitten on hyvä kokeilla eri vahvistinyhdistelmiä. Halmkrona käy jossain vaiheessa pistäytymässä. Puhumme työasioita, työaikana! Sitten soitamme nauhalle järjetöntä riffiä.

Keskustelu tieteenfilosofian ja metafysiikan raja-alueista ei johda mihinkään. Sepä outoa. Ehkä pitää vielä katsoa uudestaan filmi, jossa taitelija oksentaa kankaalle ja maalaa syntyneellä sotkulla abstraktin teoksen, joka näyttää aivan oksennukselta.